Eroa kirkosta Verolaskuri Media Ole mukana Palaute På svenska
Lisätty: 2020-09-25

Tiedote

Eroakirkosta.fi 750 000 kirkosta eronnutta - koronalla ei vaikutusta eroamiseen

Eroakirkosta.fi-palvelun 17 toimintavuoden aikana valtionkirkot on jättänyt sivuston kautta 750 000 suomalaista. Kaikkiaan näiden 17 vuoden aikana evankelis-luterllaisen kirkon jäsenmäärä on vähentynyt 650 000 jäsenellä, kastamisesta ja kirkkoon liittymisistä huolimatta. Prosentuaalisesti kirkon jäsenmäärä on pudonnut yli 15 prosenttiyksikköä, ja on nyt noin 68 %.

Toisin kuin melkein kaikilla muilla palveluilla, koronavirustilanne ei ole vaikuttanut kirkosta eroamisen aktiivisuuteen. Eroakirkosta.fi-palvelun kautta tänä vuonna tehdyt eroamiset sopivat hyvin pitkän ajan keskiarvoon. Eroamisen syyt ovat pysyneet samoina kuin aikaisemmin. Kirkkoa pidetään joko liian konservatiivisena tai liberaalina suhteessa arvokysymyksiin. Myös oma uskonnottomuus, henkilökohtainen talous ja Päivi Räsäsen puheet julkisuudessa ovat saaneet ihmisiä eroamaan kirkosta.

- Ilahduttavaa on huomata, että koronavirus-epidemia tai siitä uutisointi ei ole vähentänyt kirkosta eroamista. Olen täysin vakuuttunut, että tänäkin vuonna päädytään normaaliin 40 000 - 50 000 kirkosta eronneeseen. Todellinen sesonkiaika on tänä vuonna vasta edessä. On tavallista, että joulukuussa eroaa yli 15 000 kirkon jäsentä, kertoo tiedottaja Petri Karisma.

Eroakirkosta.fi on vuonna 2003 avattu palvelu, jonka tarkoituksena on nostaa esiin valtion ja kirkon suhde. Palvelun avulla valtionkirkoista on eronnut 750 000 ihmistä. Eroakirkosta.fi-sivuston toiminta-ajatus on, että valtion on kohdeltava kaikkia yhdenvertaisesti uskonnosta tai vakaumuksesta riippumatta. Kahden kirkon suosiminen tarkoittaa muiden uskontojen ja uskonnottomien syrjintää.

Eroakirkosta.fi:n toiminta-ajatus https://eroakirkosta.fi/media/taustatietoa/toiminta-ajatus.html