Eroa kirkosta Verolaskuri Media Ole mukana Palaute På svenska
Lisätty: 2015-12-29

Tiedote

Kirkosta eronnut tänä vuonna 40 000 ihmistä

Vuonna 2015 ei tapahtunut yhtään merkittävää kirkostaeroamispiikkiä, mutta kuitenkin tänä vuonna tulee eroamaan noin 42 000 kirkon jäsentä. Kirkostaeroamispiikit, kuten vuoden 2014 arkkipiispa Kari Mäkisen myönteiset puheet tasa-arvoisesta avioliittolaista, ovat aiheuttaneet parhaimmillaan useampien kymmenien tuhansien kirkon jäsenten eron.

- Olemme todella yllättyneitä, että tänäkin vuonna mennään yli 40 000 kirkosta eronneen. Tänä vuonna uutisointi on keskittynyt paljolti muihin aiheisiin, kuten vaalit, pakolaiset ja terrorismi. Näyttää siltä, että ihmiset ovat eronneet kirkosta ilman sen kummempia ulkoisia kannustimia, kertoo tiedottaja Petri Karisma.

- Näyttääkin siltä, että vähän yli 40 000 vuosittaista kirkosta eroamista on jonkinlainen perustaso. Erilaisista kohuista johtuvat piikit saattavat jopa tuplata tämän luvun. Myöskään vuonna 2012 ei ollut yhtään eroamispiikkiä ja kuitenkin päädyttiin noin 41 000 kirkosta eronneeseen, jatkaa Karisma.

Kirkon jäsenmäärän lasku tulee jatkumaan voimakkaana, vaikka kirkosta eroaminen ei ole huippulukemissa. Kirkon jäsenmäärä tulee vuonna 2016 putoamaan alle neljän miljoonan. Samoin suhteellinen osuus tulee parin vuoden aikana putoamaan alle 70 %.

Kastettujen määrä on ollut vuodesta 2013 pienempi kuin kuolleiden kirkon jäsenten määrä.
http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/0/88F3966F93C98AB2C2257995003C9C2C/$FILE/seurakuntien_vaestonmuutokset_2014.pdf

Työväestöstä evankelisluterilaisten seurakuntien jäseniä on jo pitkään ollut alle 70% ja 30-40-vuotiaiden ryhmässä kirkkoon kuului vuoden 2014 lopussa enää alle 65% suomalaisista (lähde: Tilastokeskus).

Eroakirkosta.fi on vuonna 2003 avattu palvelu, jonka tarkoituksena on nostaa esiin valtion ja kirkon ero. Sen avulla valtionkirkoista on eronnut yli puoli miljoonaa ihmistä. Vapaa-ajattelijoiden mielestä valtion on kohdeltava kaikkia yhdenvertaisesti uskonnosta tai vakaumuksesta riippumatta. Kahden kirkon suosiminen tarkoittaa muiden uskontojen ja uskonnottomien syrjintää.

Eroakirkosta.fi:n toiminta-ajatus http://eroakirkosta.fi/media/taustatietoa/toiminta-ajatus.html

LISÄTIETOJA:

Petri Karisma
Eroakirkosta.fi-palvelun toinen perustaja
Tiedottaja
040 748 9532

Kaj Torrkulla
Tiedottaja
045 859 3143

Toimituksille tiedoksi

Wikipedia-artikkeli: Kirkosta eroaminen Suomessa
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kirkosta_eroaminen_Suomessa

Tilastosivu kirkosta eroamisista:
http://3rdw.net/eroakirkosta/

Tunnin välein päivittyvä tilastografiikka
http://eroakirkosta.fi/static/ek-tilastot/tanaan.html

Reaaliaikainen laskuri
http://eroakirkosta.fi/static/nyt.txt

Eroakirkosta.fi-palvelun tilastografiikkaa laajemmin
http://eroakirkosta.fi/static/ek-tilastot/