Eroa kirkosta Verolaskuri Media Ole mukana Palaute På svenska
Lisätty: 2008-10-05

Eroakirkosta.fi syntyy

2003 marraskuu: Palvelu syntyi

Eroakirkosta.fi julkaistiin perjantaina 21.11.2003. Palvelun taustalla ovat Petri Karisma ja Jori Mäntysalo. Jorin idea oli luoda WWW-sivu, joka luo valmiin postitettavan eroilmoituksen. Petrin ajatuksena oli, että postimaksu on valmiiksi maksettu. Tuohon aikaan eroaminen sähköpostilla ei ollut mahdollista. Palvelulla halutaan edistää kirkon ja valtion erottamista ja saattaa eri katsomukset tasa-arvoisiksi.

Tarkoituksena oli luoda suhteellisen neutraali palvelu joka kertoo miten erotaan. Tarkoituksena oli myös että sivusto ei sisällä aatteellista sanomaa, vaan pysyy pelkkänä palveluna. Erolomakkeiden lisäksi sivulle tuli varsinaisena sisältönä kirkollisverolaskuri.

Palvelun alkuperäinen ulkoasu oli varsin vaatimaton, sillä tiimissä ei ollut osaavia graafikoita tai ulkoasun suunnittelijoita. Ulkoasua kuitenkin viilattiin jonkin verran. Tekstejä jouduttiin hiomaan paljon. Muutamassa kuukaudessa sivu kuitenkin valmistui.

2004: Kasvun aikaa

Marraskuusta 2003 lähtien eromäärät alkoivat kasvaa asteittain. Oleellinen tieto eromääristä löytyy täältä. Vuonna 2004 erosi 10500, vuonna 2005 erosi 22800, ja vuonna 2006 erosi peräti 27700. Kuukausittaisia eromääriä voi katsoa täältä.

2005: Sähköpostieroaminen alkaa

Sähköpostieroaminen tuli mahdolliseksi tammikuussa 2005 useimpien maistraattien alueella. Tämä perustui uusiin uskonnonvapaus- ja viranomaislakeihin. Tampereen vapaa-ajattelijat kirjelmöivät asiasta sisäministeriölle huhtikuussa 2004 jotta sähköpostilla eroaminen olisi mahdollista. Sisäministeriö vastasi tammikuussa 2005 ja suositteli että maistraatit hyväksyvät sähköpostieroamisen.

Sähköpostierojen lisäksi palvelu kehittyi myös käytettävyyden ja helppouden osalta. Käytettävyydessä apuna toimi Otto Chrons.

Sähköpostieroamisen ollessa mahdollinen eromäärät lähtivät kasvuun.

2006: Palvelu uudistuu

Palvelu uudistettiin marraskuussa 2006 kokonaan. Samalla tiimiin tuli paljon uusia toimijoita. Uudesta graafisesta ilmeestä vastasi Harri Filppa. Suunnittelussa mukana olivat Otto Chrons, Petri Karisma, Jori Mäntysalo, Heikki Orsila ja Kaj Torrkulla.

Uudistetun palvelun toteutti Heikki Orsila hyödyntäen ulkopuolisia ohjelmistoasiantuntijoita. Keskeinen toimintaperiaate perustui Jori Mäntysalon aiempaan toteutukseen.

2006 joulukuu: Eduskunnan oikeusasiamies puoltaa sähköpostieroamista

Eduskunnan oikeusasiamies antoi lausunnon että kaikkien maistraattien pitää hyväksyä sähköpostilla tehdyt eroilmoitukset. Tästä lähtien myös Helsingin maistraatissa pystyi eroamaan sähköpostilla.

2007-: kasvu jatkuu

Vuodesta 2007 lähtien eromäärät sivuston kautta ovat kasvaneet kiihtyvästi.

Eromäärien kasvun ohella myös tiedottaminen sivustoon liittyvistä ilmiöistä on kasvanut sekä eroakirkosta.fi:n toimesta että muun median puolesta. Eroakirkosta.fi:n edustajia on kuultu lehdessä, radiossa ja TV:ssä.