Eroa kirkosta Verolaskuri Media Ole mukana Palaute På svenska
Lisätty: 2014-11-11

Tiedote

Jaloilla äänestäminen aktiivista seurakuntavaalien vaalipäivänä

Kirkosta erosi seurakuntavaalien vaalipäivänä 420 kirkon jäsentä, ja maanantaina, jolloin vaalien tulokset julkaistiin, erosi 530 kirkon jäsentä. Normaalisti tähän aikaan vuodesta kirkosta eroaa keskimäärin 120 jäsentä päivässä. Tähän, noin tuhannen jäsenen eroon on vaikea keksiä muuta selitystä kuin kirkon korostunut näkyvyys vaalien aikana. Esimerkiksi Päivi Räsänen on ollut aivan hiljaa. Myös vuonna 2010 seurakuntavaalien molempina äänestyspäivinä erosi kirkosta yli 400 ihmistä. Tällöin kirkosta eroamiseen vaikutti myös noin kuukautta aikaisemmin järjestetty Ajankohtaisen kakkosen Homoilta.

- Väitteet siitä, että kirkon näkyvyys mediassa ei aiheuttaisi kirkosta eroamisia, ovat tuulesta temmattuja ja vailla mitään realismia. Kirkko näyttää menettäneen asemiaan suomalaisten mielissä ja sydämissä niin laajasti ja nopeasti, että sitä vaikea ymmärtää. Edes kaltaiseni ateisti ei pysty kunnolla hahmottamaan tämän romahtamisen nopeutta ja laajuutta. Seurakuntavaalien vähäisestä kohti mitätöntä romahtava äänestysaktiivisuus antaa selvän viestin siitä, että kirkon ja valtion erottamiselle toisistaan on vahvat perusteet. Demokratian kannalta on kestämätöntä, että meillä on hallinnon osana julkisyhteisö, jossa valtaa käyttää vain noin 10 prosenttia suomalaisista. kertaa eroakirkosta.fi-palvelun tiedottaja Petri Karisma.

Vapaa-ajattelijain liiton tavoitteita tulevalle hallituskaudelle:
http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2014/10/23/ihmisten-yhdenvertaiseen-kohteluun-julkisen-vallan-toiminnassa-vapaa-ajattelijain-liitto-ryn-ehdotuksia-uuden-eduskuntakauden-tavoitteisiin-hallitusohjelmaan-ja-hallituksen-toimintaan/

Euroopan neuvoston yleiskokouksen suosituksen mukaan Euroopan yhteisiä arvoja on valtion ja kirkon erottaminen toisistaan. Vapaa-ajattelijoiden mielestä Suomen valtion on kohdeltava kaikkia ihmisiä yhdenvertaisesti heidän uskonnostaan tai vakaumuksestaan riippumatta. Suomen valtion pitää olla neutraali ja puolueeton suhteessa uskontoihin ja vakaumuksiin. Uskonto ja vakaumus on saatava halutessaan pitää yksityisasiana.

Tunnin välein päivittyvä grafiikka
https://eroakirkosta.fi/static/ek-tilastot/tanaan.html

Reaaliaikainen laskuri
https://eroakirkosta.fi/static/nyt.txt

Eroakirkosta.fi-palvelun tilastografiikkaa laajemmin
https://eroakirkosta.fi/static/ek-tilastot/

LISÄTIETOJA:

Petri Karisma
040 748 9532