Eroa kirkosta Verolaskuri Media Ole mukana Palaute På svenska
Lisätty: 2015-11-02

Tiedote

Eläkeläiset eroavat kirkosta entistä enemmän - ei ole varaa kuulua kirkkoon

Kirkko menettää nyt uskollisintakin jäsenistöään, sillä yli 65-vuotiaat eroavat kirkosta selvästi aiempaa enemmän, kertoo eroakirkosta.fi-palvelu.

Vuonna 2007 eroajista vain puoli prosenttia oli eläkeikäisiä. Viime vuonna osuus oli jo 4,5 prosenttia eli 3587 henkilöä. Eläkeläisten kirkosta eroaminen painottui enemmän loppuvuoteen kuin nuoremmilla.

Siinä missä nuorempien erosyynä korostuu uskonnottomuus, palautteiden perusteella eläkeläiset eroavat siksi, ettei kirkon jäsenyyteen ole enää varaa. Palvelun saamien palautteiden mukaan syynä on kirkollisvero ja eläkkeen pienuus.

- Vaikka uskonnollisuus keskimäärin painottuu vanhempiin ikäluokkiin, ei keskiarvo kerro yksilöistä, muistuttaa tiedottaja Petri Karisma. Kuitenkin kokonaisuutta tarkastellen uskonnottomuus lisääntyy kaikissa ikäryhmissä.

Esimerkkejä palautteista:

"Ei löydy vastinetta eläkeläisen rahalle!"

"Eläke on pieni jostain on pakko säästää"

"Pieni eläke ja sairastuminen"

"Terveydenhoitoon ennakoitavissa olevien kulujen kasvaminen.Ylimääräisiä kuluja on pakko vähentää sieltä, mistä se vielä onnistuu.Lisäksi nykyisen niukkenevan talouden johdosta on omien lastenlasten harrastusten tukeminen isovanhemman mahdollistava tuki. Eläkeläisten kirkollisvero voisi sisältää katon,ei pelkkä kylmä prosentti, joka vielä vaihtelee seurakunnan mukaisesti."

"Valtion leikkaukset eläkeläisiltä. Rahat elämiseen loppuu!"

"Pelkästään rahan säästämiseksi, pieni eläke."

"Olen näin vanhuuseläkkeelle siirtyessäni osuuteni maksanut. Verotus on todella kovaa muutenkin eläkkeestä ja sen lisäksi tulevasta työpalkasta."

"Jään eläkeelle ensivuonna 2016 niin ei ole varaa maksaa jäsenmaksua pienestä eläkkeestä."

"PIENI ELÄKE JA LISÄÄ LEIKKAUKSIA TULOSSA ELÄKELÄISILLE."

Eroakirkosta.fi on vuonna 2003 avattu palvelu, jonka tarkoituksena on nostaa esiin valtion ja kirkon ero. Sen avulla valtionkirkoista on eronnut yli puoli miljoonaa ihmistä. Vapaa-ajattelijoiden mielestä valtion on kohdeltava kaikkia yhdenvertaisesti uskonnosta tai vakaumuksesta riippumatta. Kahden kirkon suosiminen tarkoittaa muiden uskontojen ja uskonnottomien syrjintää.

LISÄTIETOJA:

Petri Karisma
Eroakirkosta.fi-palvelun toinen perustaja
Tiedottaja
040 748 9532

Kaj Torrkulla
Tiedottaja
045 859 3143