Eroa kirkosta Verolaskuri Media Ole mukana Palaute På svenska
Lisätty: 2015-09-22

Tiedote

MV-lehdessä luvaton mainos

MV-lehden nettisivuille on ilmestynyt mainos, jossa käytetään luvatta eroakirkosta.fi:n kuvamateriaalia, jota on muokattu. Kuvaan oli lisätty teksti "Kirkko tukee islamisaatiota sinun rahoillasi" joka ei ole eroakirkosta.fi:n kannanotto. Mainos on saanut laajasti julkisuutta sosiaalisessa mediassa. Eroakirkosta.fi:n tekijöillä ei ole mitään yhteyttä mainokseen. Eroakirkosta.fi tuomitsee kuviensa muokkaamisen ja käyttämisen vihanlietsontaan.

Mainoksessa olevan haalarimerkin suunnitellut harmittelee merkin käyttämistä muuhun kuin alkuperäiseen tarkoitukseensa.
- Tein merkin palvelun mainostamiseksi. On paheksuttavaa, että sitä on käytetty muihin tarkoituksiin, toteaa tiedottaja Kaj Torrkulla.

- On valitettavaa että meidät on yhdistetty tällaiseen viestiin. Kritisoimme ensisijaisesti valtionkirkkojärjestelmää, mutta nyt meidät on sotkettu maahanmuuttokriittiseen demagogiaan, harmittelee tiedottaja Petri Karisma.

Eroakirkosta.fi on vuonna 2003 avattu palvelu, jonka tarkoituksena on nostaa esiin valtion ja kirkon ero. Sen avulla valtionkirkoista on eronnut lähes puoli miljoonaa ihmistä. Vapaa-ajattelijoiden mielestä valtion on kohdeltava kaikkia yhdenvertaisesti uskonnosta tai vakaumuksesta riippumatta. Kahden kirkon suosiminen tarkoittaa muiden uskontojen ja uskonnottomien syrjintää.

TIEDOKSI TOIMITUKSILLE:

Alkuperäinen haalarimerkki on osoitteessa https://eroakirkosta.fi/static/images/merkki2.jpg

LISÄTIETOJA:

Petri Karisma
Eroakirkosta.fi-palvelun toinen perustaja
Tiedottaja
040 748 9532

Kaj Torrkulla
Tiedottaja
045 859 3143