Eroa kirkosta Verolaskuri Media Ole mukana Palaute På svenska
Lisätty: 2016-05-03

Tiedote

Joka kolmas kirkkoon liittynyt eroaa samana vuonna

Evankelis-luterilaiseen kirkkoon liittyneistä joka kolmas eroaa jo saman vuoden aikana. Sen sijaan kirkosta eronneista tulee vuoden loppuun mennessä katumapäälle vain kaksi prosenttia.

Osuudet selvitti eroakirkosta.fi-palvelu vertaamalla Tilastokeskuksen lukuja kirkon jäsentilastoihin.

- Kirkko itse ei ole lukua paljastanut. En ihmettele, miksi ei, napauttaa tiedottaja Petri Karisma.

Vaikka suurin osa katuu liittymistään vielä saman vuoden aikana, jatkuu erovirta myös vuosia jälkikäteen. Viidessä vuodessa noin puolet liittyjistä on eronnut.

Eroamispäätös sen sijaan on yleensä pysyvä, sillä vain noin prosentti eronneista liittyy takaisin kirkon jäseneksi ainakin useiden vuosien ajaksi.

Ainakin yksi selitys nopeille eroamisille on: kirkollisvero peritään aina vuodenvaihteen tilanteen mukaan. Tämä näkyy myös erotilastoissa, joiden perusteella vuoden viimeisinä päivinä kirkosta eroaa jäseniä jopa kymmenen kertaa tavallista vilkkaammin

LISÄTIETOJA:

Petri Karisma
Eroakirkosta.fi-palvelun toinen perustaja
Tiedottaja
040 748 9532

Kaj Torrkulla
Tiedottaja
045 859 3143

TIEDOKSI TOIMITUKSILLE:

Kirkon tietojen mukaan vuonna 2015 kirkkoon liittyi 17604 jäsentä. Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuoden 2015 lopussa evlut kirkkoon kuului 11596 sellaista jäsentä, jotka olivat 2014 lopussa evlut kirkkoon kuulumattomia Suomessa asuvia Suomen kansalaisia.

Liittyjistä vain harva on kovin vanha, ja aikuisten kuolleisuus on varsin pieni. Vuoden aikana ensin kirkkoon liittyneiden ja saman vuoden aikana kuolleiden osuus voidaan arvioida käytännössä nollaksi. Lisätietoja laskelmista voi pyytää sähköpostilla osoitteesta jori.mantysalo@eroakirkosta.fi.

Eroakirkosta.fi-palvelu pohtii parhaillaan mitä lisätietoja kannattaa ostaa Tilastokeskukselta. Tiedotamme myöhemmin lisää aiheesta.