Eroa kirkosta Verolaskuri Media Ole mukana Palaute På svenska
Lisätty: 2020-12-21

Tiedote

Miljoona suomalaista valmiina eroamaan kirkosta

Paine kirkosta eroamiseen ei helpota, sillä lähes miljoona suomalaista pohtii kirkosta eroamista. Vaikka kirkosta eroaa joka vuosi kymmeniä tuhansia, on eroamista harkitsevien määrä pysynyt samana tai jopa kasvanut. Samaan aikaan joukko, joka ei voisi kuvitellakaan eroamista, on kutistunut.

Tiedot käyvät ilmi syksyllä julkaistusta kirkon nelivuotiskertomuksesta.

- Maallistuminen tapahtuu ikään kuin jatkumona. Ajan kuluessa kirkon jäsenyyteen sitoutuneista tulee epäröiviä, epäröivistä kirkosta eroamista harkitsevia ja edelleen eroilmoitusta jo kirjoittavia, kuvaa eroakirkosta.fi-palvelun tiedottaja Jori Mäntysalo.

Tänä vuonna eroaa alle 50 000

Eroajia on nyt vähemmän kuin neljään edelliseen vuoteen. Mäntysalo selittää asiaa käänteisesti:

- Kuluvana vuonna ei ole tapahtunut merkittäviä eropiikkejä. Nyt nähdään eräänlainen kirkosta eroamisen perustaso.

Eroakirkosta.fi arvioi kuluvana vuonna kirkosta eroavan noin 48 000. Lopullinen luku tarkentuu kohti loppuvuotta, jolloin eroaminen kiihtyy aina merkittävästi. Pelkästään uudenvuodenaattona eroaa tuhansia ihmisiä.

Suomi on maallistunut nopeasti 2000-luvulla. Kehitystä kuvaa kirkkoon kuuluvien osuuden painuminen alle 50 prosenttiin Helsingissä tulevan vuodenvaihteen tienoilla. Kirkon vähemmistöasema pääkaupungissa viitoittaa tietä koko kirkon asemalle 2030-luvulla. Eduskunnalta vaaditaankin nyt lainsäädännön mukauttamista vähemmistökirkkoasentoon. Hautaustoimi, verotus, peruskoulu, julkisoikeudellinen asema ja moni muu asia on uudistettava perusteellisesti. Ihmisiä, eri aatteita ja katsomuksia on kohdeltava yhdenvertaisesti ja tasa-arvoisesti.

LISÄTIETOJA:

Jori Mäntysalo, tiedottaja: puh. 045 7872 5953.

Tilastopyynnöt mieluiten sähköpostilla info@eroakirkosta.fi

TIEDOKSI TOIMITUKSILLE

Vuoden 2019 lopussa kirkon jäseniä oli 3 792 000. Gallup Ecclesiastica 2019 -tutkimuksen vastaajista 8 % vastasi "Todennäköisesti tulen eroamaan kirkosta" ja 18 % "Olen usein ajatellut kirkosta eroamista, mutta en ole eroamisestani täysin varma". Yhteensä tämä 26 % tarkoittaa 980 000 kirkon jäsentä.  

Ennuste vuodesta 2020 on tehty 20.12.2020 tilastojen mukaan. Tammi-marraskuun luvut on poimittu kirkon tiedotteesta, joulukuun 1.--19. laskettu eroakirkosta.fi-palvelun tilastoista ja joulukuun 20.--31.12. arvioitu vuosien 2006-2019 vastaavan ajankohdan mediaanista. Eroakirkosta.fi-palvelun osuudeksi kaikista eroista joulukuussa arvioidaan 85 %.