Vuoden 2000 alussa 85 % suomalaisista kuului kirkkoon, ensi vuoden alussa osuus tulee olemaan alle 69 %. Pudotus on 16 %-yksikköä, kun vuosien 1980 ja 2000 välillä osuus väheni 5 %-yksikköä.
Kaikkiaan 2000-luvulla kirkosta eronneita on 868 000. Heistä eroakirkosta.fi-palvelua on käyttänyt 725 000.
Liittyneitä tällä vuosituhannella on kaikkiaan noin 260 000. Liittyminenkin on mahdollista sähköisesti, mutta kirkko ei ole julkaissut tilastoa liitykirkkoon.fi-sivun suosiosta.
Kirkkoon kuuluvia kuolee nykyään vuosittain noin 15 000 enemmän kuin vauvoja kastetaan kirkon jäseniksi. Vielä vuonna 2013 luvut olivat suunnilleen tasoissa, ja vuosituhannen alussa kastettuja oli 7 000 enemmän kuin kuolleita.
Tänä vuonna kirkosta eroajia on noin 55 000, liittyjiä noin 16000.
- Kirkkoon kuuluu alle puolet suomalaisista noin vuonna 2032, arvioi eroakirkosta.fi-palvelun tiedottaja Jori Mäntysalo.