Valtionkirkoista on eronnut 700 000 jäsentä eroakirkosta.fi-palvelun kautta. Viimeisin sata tuhatta vei vajaat kaksi vuotta, sitä edeltänyt satatonninen kesti pari kuukautta kauemmin.
Eroajien keski-ikä on säilynyt 36 vuodessa. Naisten osuus nousi pari prosenttiyksiköä ja oli viimeisessä sadassa tuhannessa noin 47 %. Helsingin osuus on aavistuksen laskenut, mutta yleisesti isot kaupungit ovat edelleen vilkkaimpien erojen aluetta.
Ehdottomaan kärkeen kasvussa kiilaa riitaisa Konneveden seurakunta, jossa uusimpana käänteenä kirkkoherra irtisanoutui. Konnevedellä viime vuonna erosi yhtä monta ihmistä kuin viitenä aiempana yhteensä. Toiseksi suurin kasvu on Lemillä, jossa seurakunta liittyi osaksi isompaa yhtymää.
Merkittävää laskua on esimerkiksi Keuruulla, jossa vuosien 2014-2015 eroaalto on päättynyt.
Eroaminen ilmiönä on arkipäiväistynyt. Erityisen suuria eropiikkejä ei tapahdu, vaikka samaan aikaan tasainen erovirta on kasvanut. Tämä on tilastojen pahin viesti kirkolle: eroaminen ei liity erityisesti mihinkään, vaan se jatkuu kirkon teoista riippumatta.
Pohjoismaissa sama kehitys
Kaikki Pohjoismaat maallistuvat. Vuosina 2008-2018 luterilaisen kirkon jäsenosuus väheni Islannissa ja Ruotsissa noin 15 %-yksikköä, Suomessa ja Norjassa noin 10. Tanskassa kirkko piti jäsenensä parhaiten, mutta sielläkin osuus laski 7 prosenttiyksiköllä.
Lasten kastaminen vähentyy samaa tahtia. Ruotsissa osuus alittaa tänä vuonna 40 % syntyneistä, Norjassa luku on noin 50 %, Tanska alitti 60 % pari vuotta sitten. Suomessa kastetaan noin 65 % vauvoista, kun vielä vuosikymmenen alussa kastettuja oli noin 80 %.
TIEDOKSI TOIMITUKSILLE:
Tarkalleen viimeisin sata tuhatta eroa kesti 681 vuorokautta, sitä edeltävä 750 vuorokautta.
Kuntakohtaisissa luvuissa on jätetty huomiotta kaikkein pienimmät kunnat, koska niissä suhteellisesti isotkin muutokset selittää sattuma. Esimerkiksi Sottungan kunnassa on vain yksittäisiä eroajia joinakin vuosina.
Tarkemmat luvut esimerkiksi paikkakunnittain saa osoitteesta info@eroakirkosta.fi.