Homoillan myötä eroakirkosta.fi palvelun kautta erosi 79 200 henkilöä
vuonna 2010. Tämä on kaikkien aikojen ennätys. Aiempi ennätys on vuodelta
2008, jolloin palvelun kautta erosi 47 300 henkilöä.
BBC tuottaa ohjelmaa uskonnottomuuden noususta Euroopassa. Homoillan
jälkeisen erovyöryn myötä BBC kiinnostui myös Suomesta. BBC:tä
kiinnosti myös evankelis-luterilaisen valtionkirkon asema
lainsäädännössä, kasteiden ja jäsenmäärän jyrkkä lasku sekä eroajien
antamat palautteet. Ohjelmaa varten haastateltiin kolmea osapuolta.
Haastateltujen joukossa olivat Helsingin piispa Irja Askola,
kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen sekä
eroakirkosta.fi:n tiedottaja Heikki Orsila. Eroakirkosta.fi tarjosi
BBC:lle tietoa kirkosta eronneiden syistä. Palvelu on saanut vuoden
aikana noin 20 000 palautetta kirkosta eronneilta.
Kirkosta eroaminen on tasaantunut homoillan jälkeen. Tammi- ja helmikuun
aikana on eronnut noin 4 600 henkilöä, mikä on noin 6 prosenttia enemmän
kuin vuonna 2010 samaan aikaan.
Eroakirkosta.fi-palvelua ylläpitää Vakaumusten tasa-arvo VATA ry. VATA:n
tavoitteena on edistää vakaumusten tasa-arvoa. Vakaumusten tasa-arvo
tarkoittaa sitä, että laki kohtelee kaikkia katsomuksia ja aatteita
samalla tavalla. http://vata.fi
Lisätietoja:
Heikki Orsila
Eroakirkosta.fi:n tiedottaja
040-732 5989