Eroa kirkosta Verolaskuri Media Ole mukana Palaute På svenska
Lisätty: 2006-12-20

Korkein hallinto-oikeus: www.eroakirkosta.fi -mainoksen sai kieltää

Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan Tampereen kaupungin liikennelaitos (TKL) sai kieltää eroakirkosta.fi -sivun mainonnan linja-autoissaan.

Kiista alkoi syksyllä 2004, kun Tampereen vapaa-ajattelijat osti mainostilaa eroakirkosta.fi -sivustonsa mainontaan. Liikennelaitoksen johtaja päätti, ettei mainosta hyväksytä. Liikennelaitoksen johtokunta ja kaupunginhallitus tukivat toimitusjohtajan päätöstä. Vapaa-ajattelijat valittivat Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle, joka äänin 2-1 hylkäsi valituksen.

Sivuston saama vastaanotto viranomaisten taholta kertoo, että Suomi ei vielä ole valmis todelliseen moniarvoisuuteen. Ilmeisesti valtion ja kuntien päättävissä elimissä on paljon sellaisia ihmisiä, jotka eivät hyväksy evankelis-luterilaisen kirkon valtionkirkkoaseman vastaista toimintaa, vaikka se olisi täysin perustuslain ja muiden lakien sallimaa.

Sivusto onnistuu ilman ostettuja mainoksia

Eroakirkosta.fi -sivusto on saavuttanut valtavan suosion siitäkin huolimatta, tai sen takia, että sen toimintaa on yritetty vaientaa. Markkinointia ajatellen tämä tapaus TKL on ollut eroakirkosta.fi -sivustolle enemmän kuin rahalla ostetettavissa oleva kampanja. Sivusto on saanut paljon julkisuutta ja näin sivusto on tullut tunnetuksi. Voidaan rehellisesti sanoa, että Tampereen kaupungin liikennelaitos päätöksellään auttoi sivustoa enemmän kuin mikään muu taho on ikinä pystynyt.

Päätös kokonaisuudessaan on KHO:n verkkosivulla: http://www.kho.fi/paatokset/37988.htm