Eroa kirkosta Verolaskuri Media Ole mukana Palaute På svenska
Lisätty: 2008-04-28

Eroakirkosta.fi:n suosio kaksinkertaistunut vuodessa

Eroakirkosta.fi sivuston kävijämäärä on kaksinkertaistunut vuoden 2007 alusta sekä aktiivisten että yksittäisten kävijöiden suhteen. Vuoden 2007 ensimmäisellä neljänneksellä kävijöitä oli 44 tuhatta, ja vuoden 2008 ensimmäisellä neljänneksellä 90 tuhatta. Aktiivisten kerran viikossa käyvien määrä kasvoi 87%. Heitä oli 592 vuonna 2007, ja 1107 vuonna 2008.

Vuoden 2007 ensimmäisellä neljänneksellä erosi noin 6800 henkilöä palvelun kautta, mikä on 8,6% sivuston kävijöistä. Sama luku vuodelta 2008 on noin 11900 henkilöä, eli 7,2% kävijöistä. Eroajien kokonaismäärä kasvoi 75%:ia.

Heikki Orsila Tampereen vapaa-ajattelijoista toteaa: "Käyntikerrat kasvoivat eroamista enemmän. Sivustoa käytetään yhä enemmän tietolähteenä eikä pelkkänä eroamispalveluna. Tämä näkyy myös kasvaneena palautteen ja kysymysten määränä."

Palvelun käyttäjien keski-ikä on vuoden aikana noussut 1,8 vuodella. 30 vuotta täyttäneiden eromäärä kasvoi vuoden aikana 108%:ia. Vuonna 2007 heidän osuutensa oli 41%, ja tänä vuonna 48%:ia. Alle 30 vuotiaiden kokonaismäärä kasvoi 50%:lla. Nuortenkin eroaminen siis kiihtyy edelleen.

Sivuston aktiivisimmat lukijat tulevat kirkon ja opiskelijoiden joukosta. Aktiivisimmat opiskelijat tulevat TTY:ltä (tontut.fi). Suurin yksittäinen organisaatio tilastoissa on Evankelis-luterilainen kirkko (evl.fi), toiseksi suurin Tampereen yliopisto (uta.fi).

Palvelua ylläpitää Tampereen vapaa-ajattelijat ry. Tampereen vapaa-ajattelijat ry on uskonnottomien yhdistys, jonka tavoitteena on mm. kaikkien uskontojen ja vakaumusten saattaminen tasa-arvoisiksi sekä uskonnottomien etujen valvonta.

Lisätietoja:

Heikki Orsila
Eroakirkosta.fi:n tiedottaja, hallituksen jäsen
Tampereen vapaa-ajattelijat ry
040-732 5989

Petri Karisma
Eroakirkosta.fi:n tiedottaja, hallituksen puheenjohtaja
Tampereen vapaa-ajattelijat ry
040-748 9532