Eroa kirkosta Verolaskuri Media Ole mukana Palaute På svenska
Lisätty: 2006-11-06

Uudistunut eroakirkosta.fi johdattaa uuteen eroamisennätykseen

Sivusto on ollut toiminnassa vähän alle kolme vuotta ja tänä aikana sen kautta on eronnut yli 50 000 ev.lut. kirkon jäsentä. Sivuston suuren suosion takia katsottiin tarpeelliseksi uudistaa sivusto ja tuoda sivustolle pelkän kirkosta eroamisen lisäksi myös muuta informaatiota ja materiaalia.

Tärkein lisäys on Ole mukana osio, jossa on materiaalia niille, jotka haluavat markkinoida eroakirkosta.fi -sivustoa mm. netissä. Tämä osio pyrkii tyydyttämään sen tarpeen, joka on tullut ilmi lukuisissa palautteissa, joissa on kysytty, miten sivuston toimintaa voisi tukea.

Sivuston kehittäminen ei tule jäämään tähän uudistukseen, vaan sivustolle ollaan aikaa myöten tuomassa enemmän vuorovaikutteisuutta sivuston taustayhteisön ja sivustoa mielellään markkinoivan käyttäjän välille. Sivuston pääteemana uudistuksesta huolimatta tulee olemaan kirkosta eroaminen.

Sivuston uudistaminen on tehty täysin vapaaehtoisvoimin ja siihen on osallistunut projektin eri vaiheessa noin 10 henkilöä. Joukossa on mukana ammattiohjelmoijia ja -graafikoita, joten nykyinen sivusto täyttää kaikki nykyaikaisen sivuston vaatimukset.

40000 eroajaa ylittyy tänä vuonna

Sivuston kautta vuoden 2006 tammi-lokakuussa on eronnut kirkosta noin 17 800 henkilöä. Tämä on 26 % enemmän kuin vastaavana aikana vuonna 2005. Mikäli eroakirkosta.fi -sivuston osuus kaikista kirkosta eroajista on edelleen 70 % kuten vuonna 2005, on tänä vuonna kirkosta eronnut yhteensä noin 25 500 henkilöä. Vuoden kahden viimeisen kuukauden aikana eroaa noin 40 % koko vuoden eroajista. Vuonna 2006 tullaan siis rikkomaan 40 000 eroajan raja.