Eroa kirkosta Verolaskuri Media Ole mukana Palaute På svenska
Lisätty: 2009-12-28

Tiedote 28.12.2009

Joulunakin erottiin kirkosta

24.-26. joulukuuta erosi kirkosta 600 ihmistä, kymmenesosa enemmän kuin jouluna 2008. Tämän vuoden joulukuusta tulee kaikkien aikojen ennätyskuukausi. Joulukuussa on eronnut tähän mennessä on 6200. Vuoden 2008 kolmena viimeisenä päivänä erosi kirkosta 2500 jäsentä, ja samanlainen eropiikki on nytkin odotettavissa.

"Viimeisimpien korotusten myötä kalleimpien seurakuntien kirkollisvero vastaa yli viikon palkkaa. Monet miettivät eroamista juuri nyt kun verolta välttyy eroamalla ennen vuodenvaihdetta.", pohtii tiedottaja Petri Karisma

LIITYKIRKKOON-SIVUN LUKEMISTA EI TIETOA

Liitykirkkoon-sivun viimeisimmät luvut nähtiin lehdissä syyskuun puolivälissä. Tällöin sivun kautta oli liittynyt yli tuhat ihmistä kolmessa kuukaudessa.

Yksittäiset seurakunnat ovat julkaisseet liittymislukuja syksyn mittaan. Joissakin seurakunnissa liittyminen on lisääntynyt, toisissa ei. Missään liittyminen ei ole vähentynyt. Eroakirkosta.fi arvioi, että liittyjien määrä ylittää 12000. Viime vuonna liittyjiä oli alle 11000.

ARKKIPIISPAEHDOKKAAT KERTOVAT MIKSI KUULUA KIRKKOON

Eroakirkosta.fi-palvelu kysyi kaikilta seitsemältä arkkipiispaehdokkaalta miksi kuulua kirkkoon. Julkaisemme vastaukset eropalvelussa, ja poistamme valitsematta jääneiden vastaukset kun valinta on tehty. Toistaiseksi kaksi ehdokasta on vastannut, Martti Hirvonen ja Samuel Salmi: http://www.eroakirkosta.fi/eroakirkosta/arkkipiispa

EROAMISENNUSTE NOIN 43000

Eroakirkosta.fi arvioi, että kirkosta eroaa noin 43000 jäsentä tänä vuonna. Määrä on kaikkien aikojen toiseksi suurin. Edelle menee vain vuosi 2008, jolloin eroajia oli yli 52000.

Eroakirkosta.fi-palvelua ylläpitää Tampereen vapaa-ajattelijat ry. Palvelua on käyttänyt 178 000 suomalaista. Sen osuus on noin 90% kaikista eroista. Tampereen vapaa-ajattelijat ry on uskonnottomien yhdistys, jonka tavoitteena on mm. kaikkien uskontojen ja vakaumusten saattaminen tasa-arvoisiksi sekä uskonnottomien etujen valvonta. Tampereen vapaa-ajattelijat on myös elamankatsomustieto.fi- ja uskomaton.fi-projektien taustayhteisö.

Lisätietoja:

Petri Karisma
Eroakirkosta.fi:n tiedottaja
040-748 9532

Kaj Torrkulla
Eroakirkosta.fi:n tiedottaja (suomen- ja ruotsinkielinen asiointi)
050-525 1606

Heikki Orsila
Eroakirkosta.fi:n tiedottaja
040-732 5989

TIEDOKSI TOIMITUKSILLE

Aluekohtaisia erolukuja saa tiedottajilta sekä sähköpostilla osoitteesta info@eroakirkosta.fi.