Eroa kirkosta Verolaskuri Media Ole mukana Palaute På svenska
Lisätty: 2009-11-08

Tiedote 8.11.2009

Valtionkirkon on noudatettava valtion normeja

"Suomen valtio ei voi uskoa julkisia tehtäviä kirkkokunnalle, jonka oppi on ristiriidassa ihmisoikeusajattelun kanssa", totesi professori Martin Scheinin kirjassa Synti vai siunaus - homoseksuaalit, kirkko ja yhteiskunta. Evankelisluterilainen valtionkirkko ei suostu siunaamaan samaa sukupuolta olevien parisuhteita, joten kirkon ihmisoikeuskäsitys on ristiriidassa Suomen valtion ihmisoikeusajattelun kanssa. Suomen valtio ei voi jatkaa tässä kaksinaismoralistisessa tilanteessa, jossa se toisaalta pyrkii saattamaan kaikki kansalaiset tasa-arvoiseksi ja samalla tukee runsaalla kädellä kirkkokuntaa, joka syrjii yhden vähemmistön oikeuksia.

"Kirkon asenne valtiota kohtaan on yksipuolinen. Otetaan rahat ja asema, mutta hylätään valtion velvoittama tasavertaisuusperiaate kansalaisten suhteen. Palvelus palveluksesta -periaatteen mukaisesti kirkon pitäisi hyväksyä valtion velvoitteet.", pohtii eroakirkosta.fi:n tiedottaja Heikki Orsila. "Valtionkirkon on noudatettava valtion normeja. Muussa tapauksessa kirkon ja valtion suhde ei ole tasapuolinen. Valtionkirkon erityisasema laissa pitäisi purkaa, jolloin kirkko voisi myös päättää vapaasti vihkimiskäytännöistään." jatkaa Orsila.

Eroakirkosta.fi-palvelua ylläpitää Tampereen vapaa-ajattelijat ry. Tampereen vapaa-ajattelijat ry on uskonnottomien yhdistys, jonka tavoitteena on muun muassa kaikkien uskontojen ja vakaumusten saattaminen tasa-arvoisiksi sekä uskonnottomien etujen valvonta. Tampereen vapaa-ajattelijat on myös et-opetus.fi- ja uskomaton.fi-projektien taustayhteisö.

Lisätietoja:

Heikki Orsila
Eroakirkosta.fi:n tiedottaja
Tampereen vapaa-ajattelijat ry
040-732 5989

Petri Karisma
Eroakirkosta.fi:n tiedottaja
Tampereen vapaa-ajattelijat ry
040-748 9532