Eroa kirkosta Verolaskuri Media Ole mukana Palaute På svenska
Lisätty: 2009-09-28

Tiedote 28.9.2009

Kirkosta eroaminen vähentynyt Kotkassa

Kirkosta eroaminen on Kotkassa laskenut jyrkästi. Eroakirkosta.fi -palvelun kautta syyskuun puoliväliin mennessä eronneita oli 200, kun vuotta aiemmin luku oli hieman yli 300.

Isommista kaupungeista juuri Kotkassa eroaminen on vähentynyt eniten. Toinen selvästi erolukujaan vähentänyt seurakunta löytyy Porista. Lähes viimevuotiseen tapaan sen sijaan erotaan esimerkiksi Lahdessa.

- Langinkosken seurakunta irtisanoi nuorisotyönohjaajat, jotka eivät osallistuneet naispapin pitämiin jumalanpalveluksiin. Kaiketi tämä on hillinnyt eroamista, arvelee tiedottaja Heikki Orsila.

Nuorisotyönohjaajat Jukka ja Marja-Leena Laaksonen irtisanottiin maaliskuussa. Laaksoset olivat jo aiemmin saaneet huomautuksen ja varoituksen toiminnastaan.

Myös Vammalassa eroaminen vähentyi selvästi, kun jyrkästi naispappeutta vastustava kappalainen Jari Rankinen siirtyi toisiin tehtäviin.

Koko maan tasolla eroaminen on vähentynyt noin 15%. Viime vuonna eroaminen kasvoi syksyllä talouskriisin vuoksi. Ainakaan vielä ei tänä vuonna ole nähty samansuuruista nousua.

Eroakirkosta.fi -palvelua ylläpitää Tampereen vapaa-ajattelijat ry. Tampereen vapaa-ajattelijat ry on uskonnottomien yhdistys, jonka tavoitteena on mm. kaikkien uskontojen ja vakaumusten saattaminen tasa-arvoisiksi sekä uskonnottomien etujen valvonta.

Lisätietoja:

Heikki Orsila
Eroakirkosta.fi:n tiedottaja, hallituksen jäsen
Tampereen vapaa-ajattelijat ry
040-732 5989

Jori Mäntysalo
Eroakirkosta.fi:n tiedottaja
Tampereen vapaa-ajattelijat ry
0400-391 558

TIEDOKSI TOIMITUKSILLE: kuntakohtaisia erolukuja saa helpoiten pyytämällä osoitteesta info@eroakirkosta.fi sähköpostilla.