Eroa kirkosta Verolaskuri Media Ole mukana Palaute På svenska
Lisätty: 2008-11-24

Tiedote 24.11.2008

38 000 kirkosta eronnutta tänä vuonna

Tänä vuonna on kirkosta eronnut eroakirkosta.fi -palvelun kautta yli 38 000 kirkon jäsentä. Tämä on enemmän kuin koko viime vuonna yhteensä. Viime vuonna kirkosta erosi kaiken kaikkiaan 37 900 henkilöä. Kasvua palvelun kautta eronneisssa viime vuoteen verrattuna on 51%.

"Kirkosta eroaminen on kiihtynyt yllättävästi. Nuorien nopea eroaminen on jatkunut kuten ennenkin, mutta nyt myös yli 40-vuotiaat eroavat kiihtyvästi." toteaa Petri Karisma. "Tällä hetkellä on mahdoton antaa mitään kunnollista ennustetta loppuvuoden eroista, mutta 50 000 eronnutta koko vuonna on aivan mahdollinen." jatkaa Karisma.

Imatran kirkkoherran sukupuolenkorjaus on lisännyt eroja sekä liberaalien että konservatiivien joukossa. Viime aikojen palautteista noin puolessa erosyyksi mainitaan liika vanhoillisuus. Toisessa puolessa vaaditaan kirkkoherran erottamista ja syytetään kirkkoa liian liberaaliksi. Imatralla eroaminen lokakuusta marraskuuhun on lähes kolminkertaistunut.

Palvelua ylläpitää Tampereen vapaa-ajattelijat ry. Tampereen vapaa-ajattelijat ry on uskonnottomien yhdistys, jonka tavoitteena on mm. kaikkien uskontojen ja vakaumusten saattaminen tasa-arvoisiksi sekä uskonnottomien etujen valvonta.

Lisätietoja:

Petri Karisma
Eroakirkosta.fi:n tiedottaja, hallituksen puheenjohtaja
Tampereen vapaa-ajattelijat ry
040-748 9532

Heikki Orsila
Eroakirkosta.fi:n tiedottaja, hallituksen jäsen
Tampereen vapaa-ajattelijat ry
040-732 5989

Kaj Torrkulla
Eroakirkosta.fi:n tiedottaja (ruotsin- ja suomenkielinen asiointi), hallituksen jäsen
Tampereen vapaa-ajattelijat ry
050-525 1606